Sorruin sitten tilaamaan ohjekirjan toista kansallispukua varten! Seuraavana on vuorossa Uudenkirkon puku. Puvun valinnan ratkaisi se, että pukuun kuuluu kostuli, viitta ja rekkopaita, ja essun helmassa on vielä nyytinkikin. Tästä on tarkoitus tulla pitkä projekti, nimittäin aion tehdä itse mahdollisimman paljon, kankaiden kutomisesta alkaen. Luulen, että neulominen jää siis edelleen vähemmälle huomiolle nypläyksen, kutomisen ja ompelun vallatessa alaa.

Petteri ehti jo kommentoimaan, että olisi hyvä, jos olisin yhtä innostunut esim. uimisesta ja lenkkeilystä. Täytyy myöntää, että ei tule liikuttua sitten yhtään. Muuatta kollegaa lainaten: liikuntaharrastuksen suhteen "aloittamisen suunnittelu on käynnistetty". Toiset tuntuvat löytävän motivaation aurinkoisista kevätpäivistä, mutta minua nekään eivät saa houkuteltua ulos. En ole yhtään ulkoilmaihminen. Hyviä vinkkejä itsensämotivointiin otetaan vastaan...